FANDOM


Marco de Wit on Suomi-Maidanin itseoikeutettu yksinvaltias, Suomi Ensin -järjestön varapuheenjohtaja ja Suomen tuleva pelastaja.

Vihamiehet ovat kutsuneet de Witiä myös muun muassa nimillä Cacca-Marco, Kakkis ja Marsu. Nimitys tulee Marcon ulostamisongelmista Tapanilassa.

Yksityiselämä Muokkaa

Marcolla on sukujuuria Alankomaissa, mutta hän on asunut lähes koko ikänsä Suomessa. Marcon kumppani on toinen Maidan-aktiivi Mari.

Marcolla on seitsemän lasta kahdesta eri avioliitosta. Koulutukseltaan Marco on filosofian maisteri, gradu käsitteli Adam Smithiä.

Mielipiteet Muokkaa

Marco vihaa syvästi suvakkeja, anarkisteja sekä pakolaisia. Ylen vaalivideolla hän nostaa kulttuurimarxismin, homosaation ja transusaation vastustamisen tärkeiksi teemoikseen. Hän on myös kertonut vastustavansa pankkien valtaa maailmassa ja haluaisi kotikaupunkinsa Tampereen irtautuvan eurosta. Marco on myös vegaani eikä tiettävästi käytä alkoholia.

Holokaustiin Marco ei voi ottaa kantaa koska hän on historoitsija. Hänen mukaansa Suomen juutalainen seurakunta yrittää kuitenkin poistaa sananvapauden Suomesta.

Ananas kuuluu Marcon mielestä ehdottomasti pizzaan.

Kuuluisia lausahduksiaMuokkaa

Aika hurjaa.

Oletko sä kansallismielinen vai suvakki?

Valtameeedia ei oo yhtään kiinnostunut meistä.

Sul on ihan hyvää asiaa siinä mut sä voit nyt poistuu.

HÖLÖJAA!

Poliisi on mätä-pätä!

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki